Tälle sivulle kertyy konkreettisia esimerkkejä siitä, miten Ote-metodi näkyy oikeassa arjessa. Postauksia tulee myös TikTok- ja Facebook-tileiltäni.
Yhtenä päivänä oot tuore äiti, seuraavassa sairaalan käytävällä
@oteelamasta
Tässä on lyhyesti se tarina, josta koko Ote-kirja ja -metodi syntyivät: kriisin jälkeen mikään ulkoa annettu hyvinvointipuhe ei riittänyt, joten kokosin itselleni oman elämänhallinta-oppaan logistiikan periaatteita käyttäen.
Ootko kohdannut elämässäsi menetyksen?
Etsin nyt 5–10 naista juttelemaan kanssani taustatyönä suunnittelemaani Ote – Elämä menetyksen jälkeen -verkkokurssia varten.
Menetys voi olla esimerkiksi ero, sairastuminen, työkyvyn tai työn menetys, läheisen kuolema, onnettomuus, turvallisuuden järkkyminen tai jokin muu iso muutos, jonka jälkeen olet joutunut rakentamaan elämääsi uudelleen.
Etsin erityisesti sinua, jos pahin kriisi on jo taittunut, mutta elämä ja olo ei vain palannutkaan ennalleen.
Kyse on pienestä syvähaastattelusta puhelimitse. Haluan kuulla ja ymmärtää.
Jos tunnistit itsesi, ilmoittaudu haastatteluun tästä.
Pupu sai housut
@oteelamasta
Kun lapselle sattuu jotain kamalaa, on myös vanhemman tuska suuri – mutta suruun ei voi jäädä makaamaan. Tehdään sitä mitä halutaan, osattiin tai ei, ja opetellaan jos ei osata. Tämä video kertoo pienestä konkreettisesta esimerkistä: pupu sai lopulta housut.
Ratti oli ihan kulunut



Työautoni ratti oli ajan mittaan kulunut ihan sileäksi. Sen sijaan että oisin vienyt sen korjaamolle, ompelin siihen itse nahkapäällysteen käsin. Pieni, konkreettinen esimerkki siitä että kulunutta ei aina tarvitse vaihtaa – sen voi myös korjata itse, kun ottaa asian omiin käsiin.
Ei tarvi paljon tavaraa, kun ne on oikeat tavarat
@oteelamasta
Esimerkki siitä, miltä elämänlogistiikka näyttää ihan käytännössä – pakkauslistasta CPAP-laitteeseen asti. Pysyvä pakkauslista, josta poimitaan vain kyseiseen reissuun tarvittavat asiat, on yksi konkreettinen työkalu monista.
Kangas ei riittänyt, joten maalasin lisää


Käytän aikaa taiteeseen. Tässä projektissa kangasta ei riittänyt loppuun asti, mutta sen sijaan että oisin jättänyt kesken, jatkoin maaleilla. Puuttuva materiaali ei ole syy pysäyttää – ratkaisu löytyy usein toisin.
Rahtarit-lehdessä

Rahtarit-lehti (1/2026) julkaisi Johannan kirjoittaman artikkelin ”Logistiikkaa elämään: tuunaa autosi (ja itsesi) kuntoon”, jossa Ote-metodin periaatteet tuodaan tutuksi myös logistiikka-alan lukijoille.
Kuka ajattelee sinua?
Ruuhkavuosissa on helppo tottua siihen, että kaikki pyörii oman muistin, ennakoinnin ja käsiohjauksen varassa. Kuorma kasaantuu vähitellen, eikä sitä aina edes huomaa ennen kuin olo tai arki alkaa sakata. Ote ei lupaa täydellistä arkea, puolisoa tai lapsia. Kursseilla keskityt siihen järjestelmään, jota juuri sinä pyörität: missä on ylikuormaa, mikä aiheuttaa turhaa kitkaa ja mitä voisi paikoittaa, automatisoida tai jättää kokonaan pois.
Tee ilmainen Itsekatsastus ja katso, missä arjessasi on eniten ylikuormaa.
Illan rästi on aamun lasti
Mä en todellakaan siivoa joka ilta kotia valmiiksi seuraavaa päivää varten. Kannattaa kuitenkin huomioida, mitä kaikkea illasta jää odottamaan aamua. Tiskit, tavarat, vaatteet, repun pakkaaminen… Ne ovat samassa työjonossa kaiken muun kanssa. Jos tiedät, että aamusta tulee tiukka, minkä yhden jutun voisit siirtää pois sen kuormasta jo tänään?
Ote – Arkilogistiikkaa ruuhkavuosiin auttaa tunnistamaan nämä kohdat systemaattisesti.
Itsehän olisit jo perillä…
Arjen Just in Time -logiikka tarkoittaa sitä, että suunnittelee päivän kuin kaikki menisi varmasti hyvin. Jos lähtö onnistuu vain, kun kukaan ei hukkaa mitään, sää ei muutu, auto ei ole jäässä, kukaan ei tarvi viime hetken vessakäyntiä ja oma pää toimii heti ensimmäisestä sekunnista, niin se on paperilla tehokasta. Arjessa se on aika vaarallinen oletus. Arki ei ole tehdas. Harvoin koko perhe toimii saumattomasti yhteen, eikä yksikään viilipurkki kaadu. Siksi ruuhkavuosiarki tarvitsee puskureita. Puskuri on armoa ja suunnittelua. Sinä itse luot sen. Silloin voit rauhassa odottaa, kun kaaos pyörii ympärilläsi.
Ote – Arkilogistiikkaa ruuhkavuosiin auttaa tunnistamaan nämä kohdat systemaattisesti.
Suihku ei kestä 10 minuuttia
Missä sinun arkesi renkaat pyörivät tyhjää? 10 minuutin asia ei aina vie elämästä vain 10 minuuttia. Siirtymät, etsiminen, keskeytykset ja uudelleenkäynnistykset syövät kapasiteettia. Silloin aikaa ja resursseja menee hukkaan. Tätä kutsun normaalihävikiksi.
Ote – Arkilogistiikkaa ADHD-aikuiselle käsittelee juuri tätä siirtymien ja keskeytysten kuormaa.
Onko sun arjessa ylikuormaa?
Ruuhkavuosiarki on logistiikkaa. Vika ei aina ole peilissä. Jos kaikki on yhden ihmisen muistin varassa, kyse ei ole vain jaksamisesta vaan se on järjestelmäriski.
Tee ilmainen Itsekatsastus ja katso, missä arjessasi on eniten ylikuormaa.
Elämä ei oota että sä toivut
@oteelamasta
Elämä ei oota että toivut, ja se on epäreilua. Tämmöstä se silti on. Oman kriisin jälkeen aloin ajatella, että elämän pitäisi toimia mahdollisimman vähällä vaivalla, jotta se toimii silloinkin kun tulee se heikko hetki omaan jaksamiseen.
Tätä samaa ajattelua rakennan nyt Ote – Elämä menetyksen jälkeen -kurssiin. Jos tunnistat itsesi, ilmoittaudu haastatteluun tästä.
Annetaanko ihmisille vääriä tavoitteita?!
@oteelamasta
Ihmisille annetaan usein väärä tavoite: jaksa enemmän, ole tehokkaampi, saa elämä hallintaan. Mutta jos on aivan uupunut, siihen ei voi vaan lisätä koko ajan lisää tekemistä ja uusia vaatimuksia. Mitä sä voit tehdä vähemmän? Mitä ei tarvitse tehdä juuri nyt? Logistiikassakin kuormaa vähennetään ensin, ei aina tarvitse hankkia isompaa moottoria.
Jos et tiedä mistä aloittaa, tee ilmainen Itsekatsastus ja katso, missä arjessasi on eniten ylikuormaa.